Parempaa jätelajittelua haluaisi toteuttaa varmasti useampi, jos kodin jätteidenlajittelupiste vain olisi toimivampi. Täytyy myös muistaa, että biojätteen erilliskeräysvelvoite laajenee kaikkiin asuinkiinteistöihin yli 10 000 asukkaan taajamissa kesällä 2024 kaikkialla Suomessa. Joillain alueilla velvoite astuu voimaan jo aikaisemmin. Erilliskeräykseen liittymisen vaihtoehtona kiinteistöillä on kompostoida keittiöbiojätteet kotikompostorissa.
Suomalaisissa kodeissa lajitellaan noin yhdeksää eri jätelajia: muovia, biojätettä, kartonkia, metallia, lasia, paperia, pulloja, paristoja ja sekäjätettä. Vanhoissa asunnoissa keittiön allaskaapissa on usein maksimissaan kaksi jätesankoa. Jokin yhtälössä ei siis toimi, ja todellisuus onkin, että monet kokevat jätelajittelun haastavaksi juuri tilanpuutteen vuoksi.
Jos kuitenkin muuttaisi ajatteluaan hiukan, ja pohtisi, mitkä jätelajit on parasta kierrättää keittiössä ja suosiolla ottaa tilaa jätteidenkierrätykselle myös muualta kodista.
Ajatellaan loogisesti, hedelmät kuoritaan tiskialtaan äärellä, joten allaskaappi on järkevä paikka biojätteelle. Lasi, metalli ja ainakin osan muovijätteestä joudutaan huuhtomaan, joten niitäkään ei kannata kauaksi lähteä kiikuttamaan. Sekajäteastia on hyvä olla myös ns. käden ulottuvilla.
Entä sitten paperi, panttipullot ja kartonki. Niille voi hyvinkin järjestää tilaa vaikka eteisestä, jolloin ne ehkä helpommin lähtevät ulos kun tarve on ja astia on täynnä.
Helatukun ostopäällikkö Juha Marjanen valottaa jätelajittelun saloja.
-Kaikki lähtee siitä, että keittiössä on kierrätykselle mahdollisuus. Siihen tulee valita tarpeen mukaiset jätteenlajittelutuotteet. Helatukulta löytyy useita eri vaihtoehtoja eri kokoisten talouksien vaatimiin tarpeisiin. Esim. IMA Cube Compact on kaikkiin laatikoihin sopiva jätteenlajittelujärjestelmä. Se kiinnitetään laatikon pohjaan ja etulevyyn ja on käytössä erittäin tukeva. Tähän järjestelmään saa maksimissaan neljä sankoa , kaksi isoa ja kaksi pientä.
Trend NP Hero jätteenlajittelusetissä on vakiona Kompress kaulus, joka lukittuu jätesangon reunoihin. Tämä kaulus on oivallinen apu muovin kierrätykseen, sillä muovijäte tahtoo monesti tursuilla yli sangon reunojen, joten kaulus pitää jätteen napakasti sisällään, Marjanen kertoo. Tämä kätevä kaulus on saatavilla lisävarusteena myös Slim NP low ja Cube Basic low settiin.
Biojätteen lajittelun helppous!
Helatukun myymä IMA Hero biosanko on suunniteltu nimenomaan biojätteen asianmukaiseen kierrättämiseen. Sangon yläreunalla on uria, joihin esim. biohajoava pussi on helppo kiinnittää ja jossa se varmasti pysyy paikallaan, Marjanen vakuuttaa. Sangon kylkien reunat tekevät siitä tuulettuvan, jolloin jäte ei ala haista. Hero -sankoon on mahdollista saada myös jakaja, jolla koko sangon tilavuuden voi hyödyntää haluamallaan tavalla.
Hyödynnä myös eteistä kierrätykseen
No entäs ne kierrätettävä tuotteet, jotka eivät kerta kaikkiaan kaikki mahdu lajiteltavaksi keittiössä?
– Meillä on tuotevalikoimassamme mm. Handy kierrätyskassi, joka on laatikon pohjaan asennettava kierrätyskassi. Moni rakentaa eteisiin tyylikkäitä kaapistokokonaisuuksia, josta osan voi hyvin pyhittää kierrätettäville materiaaleille, kuten pulloille ja lehdille. Eteisestä on enää lyhyt matka ulko-ovelle, jolloin laiskempikin kierrättäjä ehkä tarttuu kierrätyskassiin helpommin, Juha naurahtaa. Handy-kassi pysyy laatikossa hyvin paikallaan, kun se napsautetaan mekanismin uriin, mutta nousee telineestä helposti ja kahvallisena sillä on kätevä kuljettaa tuotteet kierrätyspisteelle tai pullot kauppaan. Kassi on pesunkestävää kangasta, siinä on kumimainen sisäpinta, eli sen pesukin sujuu vaivatta.
Suurin muutos toimivaan jätelajitteluun tapahtuu kuitenkin lajittelijan päässä! Lajitteluun tulee ottaa asenne, koska jätteet eivät kävele itsekseen ulos kierrätyspisteelle. Ajatuksissaan voi aina pitää sen hyvän mielen, kun kierrätettävät tuotteet ovat tipahtaneet kierrätyspisteen keräysastioihin. On taas kerran kantanut oman kortensa kekoon hyvän asian puolesta.